Kesäkuun 12 päivänä Helsingin länsisataman terminaalissa vallitsi iloinen tunnelma. Simo Hörkön sukuyhdistyksen 35 jäsentä kätteli ja halasi toisiaan. Olimme lähdössä Saarenmaalle, Liisa ja Jukka Remeksen suunnittelemalle mielenkiintoiselle matkalle.
Laivalla söimme tukevan meriaamiaisen, jonka turvin jaksoimme matkustaa aurinkoisen, mutta tuulisen sään vallitessa kohti määränpäätä, Saarenmaan Kuressaarta.
Paldiskin rantatörmällä jouduimme pysähtymään, koska autosta hajosi ohjaustehostin. Sillä aikaa kun kuljettaja mietti auton kohtaloa, tutustuimme rantatörmän upeisiin maisemiin. Paikka oli jonkinlainen luonnonsuojelualue. Ranta oli jyrkkä, kallioinen ja korkealla meren pinnasta. Rannalla kasvoi monia erilaisia kukkalajeja jopa harvinaisiakin mm. niittyleinikkiä, masmaloa, arovuokkoa, neidonkieltä, kevätesikkoa ja soikkoratamoa.
Pienen vianmäärityksen jälkeen kuljettaja päätti jatkaa matkaa samalla autolla. Matkamme eteni hiljaisella vauhdilla, joten päivän ohjelmaa piti vähän lyhentää.
Paldiskissa näimme Padisen luostarin rauniot. Vuonna 1220 sistersiläisluostari sai Padisen tienoilta maa-alueita korvauksena avusta kristinuskon levittämisestä alueella. Ensin pystytettiin kivinen kappeli, johon osa munkeista siirtyi. Parhaimmillaan luostari oli vuoden 1400 tienoilla. 1300 luvulla luostari hankki maaomaisuuttakin Suomesta. Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika antoi 1351 Paldisen luostarille kalastusoikeudet Vantaan koskissa Suomessa. 1500 luvulla munkit ajettiin pois luostarista ja päärakennuksesta tehtiin linnoitus. Luostari kärsi taisteluissa. Kuningas Kustaa II Adolf lahjoitti 1622 entisen luostarin alueista suuren osan Rammin suvulle, jotka asuivat luostarissa aina vuoteen 1766, jolloin rakennukset paloivat salamaniskun aiheuttamassa tulipalossa.
Matkalla ohitimme myös Madisen kirkon joka on rakennettu 1400- luvulla. Kirkko sijaitsee rantapenkereellä ja sen korkea kellotorni toimii Pakrin lahdelle valoa vilkuttavana majakkana.
Saimme kuulla automatkan aikana Jukan kertomaa tarinaa Viron historiasta, sekä vanhoihin historiallisiin rakennuksiin liittyviä tarinoita. Kolmantena aiheena hänellä oli Aino Kallas, joka muutti miehensä Oskar Kallaksen kanssa Viroon 1904. He asettuivat asumaan Tarttoon. Aino Kallas kiinnostui uuden kotimaansa elämästä ja historiasta ja liittyi yhdistykseen, joka kamppaili Viron itsenäisyyden puolesta. Aino Kallas käsitteli virolaisia aiheita novelleissaan, jotka olivat suunnattu sortoa vastaan.
Virtsun satamassa pääsimme melko nopeasti laivaan, joka vei meidät Muhun saarelle. Söimme maittavan aterian. Kylläisinä alkoi laulattaa. Jukalla ja Liisalla oli laulun sanoja mukana joten lauloimme Saarenmaan valssin antaumuksella.
Ajaessamme kohti Kuressaarta alkoi hiljalleen sataa. Luonto oli uskomattoman kaunista ja rehevää. Syreenit ja pihlajat kukkivat runsaasti. Tienvarsilla kasvoi kämmeköitä ym. kukkia.
Oli jo myöhä kun saavuimme perille hotelli Mereen. Innokkaimmat lähtivät vielä tutustumaan Kuressaareen. Päivän aikana olimme nähneet, kokeneet ja kuulleet Jukan kertomana kiinnostavia tarinoita naapurimaastamme.
Lauantaiaamu valkeni sateisena ja tuulisena mutta se ei lannistanut matkalaisten intoa lähteä kokemaan ja näkemään Saarenmaan nähtävyyksiä. Auto oli yön aikana korjattu ja toimi nyt moitteettomasti.
Päivän ensimmäinen kohteemme oli Kuressaaren piispanlinna. Saksalaiset ristiritarit perustivat 1200-1300 luvuilla Kuressaaren vanhimman rakennuksen, piispanlinnan, jotta voivat hallita valloittamiaan alueita. Linnoituksen suojelupyhimys oli evankelista Johannes, jonka vertauskuva on kotka. Linnoitus on ainoa kokonaan säilynyt keskiaikainen varustus koko Baltiassa ja on Viron harvinaisimpia arkkitehtonisia muistomerkkejä. Linnan vaikuttava olemus on suurelta osin rakennusmateriaalin, dolomiitin ansiota, joka louhittaessa on suhteellisen pehmeää ja helppo työstää. Ajan mittaan se muuttuu säiden armoilla kovemmaksi. Suomenkielisen oppaan johdolla saimme tutustua linnan mahtavaan rakennustaiteeseen, sisäpihaa ympäröivään holvattuun galleriaan eli ristikäytävään, kapittelisaliin jossa pidettiin hiippakunnan hallituksen istunnot. Nykyisin siellä pidetään konsertteja. Piispan asuinhuoneiden seinillä on saarenmaalaisten aatelisten barokkityyliset vaakunaepitafiat. Linnoituksen pohjoiskulmassa on puolustustorni ja eteläkulmassa vahti- ja vankitorni, jossa on 10 m syvä kuilumainen vankityrmä. Sieltä kuului leijonan karjahduksia. Yläkerroksissa oli mielenkiintoisia näyttelysaleja. Linnasta löytyi myös kaltereiden takana tuolissa istuva luuranko.
Sateesta huolimatta luonto oli suunnattoman kaunis ajaessamme Sörven niemelle, jossa vuonna 1944 käytiin verinen taistelu. Ajoimme Sörven sääreen. Sääreksi nimitetään koko Sörven niemen päätä, jossa tie päättyy rantaan. Sörven säären ranta on kivimurskaa ja jotenkin lohduton. Majakka seisoo uljaana kohoten korkeuksiin. Niemellä toimii myös lintuasema. Tutkimme hetken luonnon kasvustoa ja etsimme mieluista veden muovaamaa kiveä matkamuistoksi Sörven säärestä. Useita joutsenia uiskenteli rantavedessä.
Lùmandassa Kipi- Kovin matkailukeskuksessa söimme maukkaan aterian.
Sateen vuoksi jätimme Kihelkonnan ulkoilmamuseon ohjelmasta pois, mutta katselimme hetken Kihelkonnan keskiaikaista kirkkoa. Mihklin talomuseo oli elämys. Talojen katot olivat kaislasta. Ihastuneita huudahduksia kuului kun lapsuudesta tuttuja esineitä löytyi ihasteltavaksi.
Jukka kertoi linja-autossa matkan aikana lisää Aino Kallaksen elämästä ja Viron historiasta. Nämä kertomukset auttoivat eläytymään maan menneisyyteen ja myös nykyisyyteen.
Illalla pidettiin hotellimme ravintolassa sukuyhdistyksemme vuosikokous. Ennen kokousta hiljennyimme muistamaan yhdistyksen ensimmäistä puheenjohtajaa Kauko Hörkköä. Eira Laiho luki Turun Sanomissa 12.6. olleen muistokirjoituksen. Hetken hiljaisuuden jälkeen Tuula Kristiina Lauri luki Heikki Konton runon ”Sielläkö synnyit Karjalan koivujen kupeeseen..”
Vuosikokous eteni nopeasti. Vuoden 2010 toimintasuunnitelmasta keskusteltiin ja sovittiin seuraavaa: 1) Heikki Konton kuolemasta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Päätettiin järjestää runon ja musiikin ilta jota suunnittelemaan valittiin Tuula Kristiina Lauri. 2) Retki Asikkalan kirkkoon kiinnosti, koska kirkon suunnitteli sama arkkitehti G Vilenius kuin Johanneksen kirkon. Tutustumalla Asikkalan kirkkoon voimme kenties löytää jotakin yhtäläisyyttä Johanneksen kirkon kanssa. 3) Simo Hörkön sukukirjan työstäminen jatkuu edelleen. Myöhemmin kokouksen ulkopuolella keskusteltiin ruskamatkasta Inariin, joka myös kiinnosti ihmisiä.
Sunnuntai- aamu oli vielä harmaa ja sateen tihkuinen kun pakkasimme matkavarusteet kotimatkaa varten.
Linja- automme pysähtyi Kaarman kirkolle. Kävimme tutustumassa todennäköisesti vuoden 1261 jälkeen rakennettuun kirkkoon. Kirkko on muodoltaan varhaisgoottilainen mutta sakastin kaari, ikkunat ja ovien kaaret ovat roomalaistyyppiset. Kirkon pääsisäänkäynnin edessä seisoessa tuntee pakostakin kunnioitusta tätä arvokasta pyhäkköä kohtaan.
Kaalin meteoriittijärvi oli päivän kohokohta. Tutkijat eivät ole löytäneet todisteita jotka selittäisivät yksimielisesti sen, milloin rautameteoriitti putosi sinne. Näkemykset iästä vaihtelevat 2800- 7500 vuoden välillä. Järvi on kookkaiden puiden reunustamien vallien takana, piilossa. Järven näkeminen mykistää. Se on kuin valtava vihreä silmä metsän keskellä, kuopassa. Oliko järvellä vaikutusta, mutta linja-autossa oli jotenkin juhlallinen tunne. Niinpä Tuula Kristiina lausui meille Heikki Konton runoja, jonka jälkeen lauloimme laulun ”Jo Karjalan kunnailla…” Samalla saavuimme kylään nimeltä Karja. Matkan varrella pysähdyimme vielä Anglan tuulimyllyjä ihailemaan.
Matka Tallinnaan sujui rupatellen ja laulellen ilman kommelluksia. Laivalla päivällispöydässä puheltiin mm. Johanneksesta ja muisteltiin viime vuoden matkaa. Heräsi ajatus, että mentäisiin joukolla katsomaan Simon lasten: Aabrahamin, Taavetin, Aleksanterin, Eevan, Marian, Karoliinan ja Amandan kotipaikkoja. Ehkäpä se vielä toteutuu.
Matka oli elämys vaikka säiden haltija ei meitä suosinutkaan. Saarenmaa on uskomaton paikka. Saarelta löytyy koskematonta luontoa ja matalaa katajaa silmänkantamattomiin, vanhoja kirkkoja, tuulimyllyjä, majakoita, linnoja, haikaroita ja joutsenia. Kiitokset vielä Jukka ja Liisa Remekselle. (Asiatietoja olen tarkistanut netin Wikipediasta ja matkalta ostamastani kirjallisuudesta)
– Eira Laiho –
